Joulussa on ihmisyyden kaikki puolet – kipu ja taika

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Päätoimittajalta
24.12.2022

Jouluun tiivistyy paljon toiveita, mielikuvia, muistoja ja tunteita. Keskiluokkaisen joulun kuvastossa onnellinen perhe hymyilee valokuvassa, eikä säröjä näy. Vaikka suuri osa meistä muistaa jouluja, jotka ovat kaukana tuosta kuvastosta, puhumme siitä omakohtaisesti merkillisen vähän.

Joulu on vuodesta toiseen toistuvien rituaalisen juhla ja perhe yhteisö, joka uusintaa itsensä rituaalien välityksellä. Koristellaan kuusi. Käydään joulusaunassa ja hautausmaalla. Kokoonnutaan perheen kanssa ruokapöytään syömään lähes pyhään asemaa nousseita ruokia. Avataan huolella mietittyjä lahjoja. 

Suomalainen perhe on tyypillisimmällään selkeärajainen ja intiimi yhteisö. Tämä korostuu jouluna. Joulunviettoon kutsutaan usein vain perheenjäseniä tai tarkkaan valittuja sukulaisia. Moni jää joulunvieton ulkopuolelle.

Suomalaisessa kulttuurissa elävä oletus ihmisestä itsenäisenä ja omillaan pärjäävänä yksilönä on voimissaan myös jouluna. Ei ajatella, että läheisiä pitäisi kutsuta jouluksi siksi, ettei kukaan jäisi jouluna yksin. Yksineläjät, eronneet, puolison menettäneet ja yksinhuoltajat jäävät miettimään, mistä aineksista koota jonkinlainen joulu. Perheet eivät myöskään läheskään aina ole onnellisia tai eheitä.

Valtavien sähkölaskujen kanssa painiville vähävaraisille jouluun ladatut taloudelliset paineet voivat tuntua ylivoimaisilta. Suomeen sotaa paenneet kymmenet tuhannet ukrainalaiset viettävät ensimmäistä joulua paossa ja perheenjäsenistä erillään. Ukrainalainen ystäväni, jonka kotikaupunki pommitettiin, kaipaa vanhoja joulukoristeita ja niihin liittyviä perheen tarinoita.

Itse muistan, kuinka nuorena aikuisena, tahattoman lapsettomuuden kanssa painiessa, kaikki joulunviettotavat tuntuivat puutteellisilta. Joulunviettoon liittyvät toiveet poikkesivat puolison toiveista, mikä aiheutti jännitteitä. Myöhemmin aviokriisin ja tuoreen asumuseron keskellä joulu oli kauheaa aikaa.

Eron jälkeen jotain vapautui. Erossa perhemielikuvat menivät rikki, eikä pienen kipuilun jälkeen tuntunut enää tarpeelliselta pitää kiinni erilaisista perinteistä. Yksi hauskimmista jouluista oli tuoreen poikaystävän ja adoptiokoiran kanssa tehty roadtrip Baltiaan. Lahjat avasimme jo aatonaattoyönä. Aattona kävimme leffassa. Uusperheessä joulua on vietetty monin eri tavoin.

Nyt, kun perheessä on kauan toivottu nelivuotias, joulu on taas täynnä taikaa. Silti se tulee joka vuosi yllättäen.

Takki on syksyn töistä tyhjä, eikä joulumieleen ole helppo hypätä. Tänä vuonna voimat on vienyt vesivahinkoon liittyvä talon peruskorjaus. Remonttipölystä ei pääse millään eroon. Pihavalot tuikkivat kaatopaikkareissua odottavaan jätekasaan. 

Elämä on kaikessa elävyydessään muuttuvaista. Se virtaa säröjen ja kipujen lävitse. Elävässä elämässä joulu on joskus kestämistä ja joskus se on taikaa.

Aiempien joulujen tyhjyys valaisee täyteyden. Täyteys ei ole vain kaunis mielikuva, vaan elävää elämää. Siihen mahtuu niin lapsen silmien tuike kuin pihalla tököttävä jätekasa.

Epätäydellisyys kutsuu tunnistamaan tärkeimmän. Minulle se on tänä vuonna lepo. En vieläkään tiedä, mitä meillä syödään jouluna, mutta aion nostaa jalat sohvalle ja ottaa niin rennosti kuin pienen lapsen kanssa nyt voi. 

Millaisilla tavoilla sinun joulusi on tänä vuonna epätäydellinen ja mitä se kiteyttää?

Voisivatko ihmisyyden monet puolet ja vaiheet sopia joulun kuvastoon? Voisivatko ne tuoda rentoutta, huumoria ja säröjen elävöittävää taikaa?

 

Kaisa Kuurne on Ihmisyyden monet puolet -blogin päätoimittaja, yhteiskuntatieteilijä, sosiologian dosentti ja kirjailija. Hän on tutkinut mm. synnytystä, elämän haavoittuvia hetkiä, merkityksellisiä suhteita, kuulumista ja yhteisöä. Hänestä pakonomainen yksilöllisyys ja itsepärjäämisen eetos ovat vieraannuttaneet meidät elämän rajallisuudesta, arjen kohtaamisista ja huolenpidosta. Tieteellisen työn lisäksi Kaisa työskentelee arkkityyppisen psykologian, joogan ja runouden parissa. Hän asuu Helsingin Tapanilassa, on pienen tyttären äiti ja kahden aikuisen pojan äitipuoli. 

Henkilökuva: Liisa Takala

 
Kaisa Kuurne