Sosiaalityö on etiikan käsityöläisyyttä, jonka tueksi tarvitaan filosofiaa

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Tiia Sudenkaarne ja Veera Niemi
12.9.2025

Missä viipyy sos-etiikka, joka toisi filosofian ammattilaisten pohdinnat tueksi sosiaalityön konkreettisiin kysymyksiin?

Oli pandemiakevät 2021, ja filosofi Tiia Sudenkaarne tutki lisääntymisen, teknologian ja keinokohtujen etiikkaa. Tahollaan sosiaalityön tutkija Veera Niemi hämmentyi törmätessään tähän tutkimusaiheeseen, joka hänen näkökulmastaan kuulosti alkuun scifi-kirjallisuudelta. Hänen alansa näkökulmasta asiassa oli paljonkin pohdittavaa. Niemi marssi Sudenkaarneen puheille.

Niemi mietti, onko keinokohtujen kaltainen teknologia todella jo niin kehittynyttä, että sen eettisiä kysymyksiä on ajankohtaista tutkia. (On, esimerkiksi lampaita on jo syntynyt keinokohduista, ja myös ihmisalkioita on kasvatettu niissä 13 vuorokauden ikäiseksi.) Hän havahtui myös siihen, että jos ihmisalkioiden siirtäminen keinokohtuihin mahdollistuu, lastensuojelun ja sen lainsäädännön kehittämiselle tulee huutava kiire.

Niemi ja Sudenkaarne tapasivat. Siitä alkoi alojen välisiä siltoja rakentava yhteistyö, jonka keskiössä on uusi sos-etiikan käsite. Sen tavoitteita on tuoda filosofia tueksi käytännön ratkaisuihin vihdoin myös sosiaalialalla.

Ajatus mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa toteutuvista ihmisen keinokohduista on havainnollinen esimerkki teknologisesta kehityksestä, jolla on suorat, mutta helposti unohtuvat, merkittävät seuraukset lastensuojelun sosiaalityölle. 

Nykyisessä lastensuojelujärjestelmässä ennakollisten lastensuojeluilmoitusten, ja niiden myötä tapahtuvan raskaudenaikaisen työskentelyn aikana pyritään tekemään paljon töitä syntymättömien lasten suojaamiseksi odottavan vanhemman päihteidenkäytöltä tai muilta raskaudenaikaisilta riskitekijöiltä. Jos alkion tai sikiön siirto keinokohtuun mahdollistuu, monet tahot todennäköisesti esittävät nopeasti sen lisäämistä lastensuojelun keinovalikoimaan.  Sikiö voitaisiin siirtää keinokohtuun ikään kuin suojaan odottavan vanhemman toiminnalta, joka on riskialtista raskauden jatkumisen kannalta. Tämä toisi ennennäkemättömän ulottuvuuden tahdosta riippumattomaan työskentelyyn. Lastensuojelu ei tällöin puuttuisi ”vain” sosiaalisiin ihmisoikeuksiin, kuten perhe-elämän suojaan, vaan samalla odottavan henkilön ruumiilliseen koskemattomuuteen. 

Esimerkin kaltaiset teknologiset kehitysaskeleet voivat siis muuttaa nopeasti sosiaalityön toimintaympäristöä. Sosiaalityö ei kuitenkaan yhteiskunnallisissa ja tieteellisissä keskusteluissa ole useinkaan ensimmäisten joukossa pohtimassa aiheeseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Myös keinokohduista käytävissä keskusteluissa lastensuojelun toimijat ja näkökulmat loistavat toistaiseksi poissaolollaan. Filosofit ovat kyllä jo vuosisatoja pohtineet esimerkiksi hyvän kuoleman etiikkaa ja erityisesti feministifilosofit myös raskauden erityiskysymyksiä. Kovin vähän on kuitenkaan asetuttu sosiaalialan eettisten kysymysten äärelle. Etenkin sosiaalityön monet äärimmäisen vaikeat, täysin jokapäiväisen työn  dilemmat tarvitsisivat ja ansaitsisivat tukea myös etiikantutkimuksesta ja käsitteellisen ajattelun perinteistä.  Kaivataan tukea myös konkreettisista eettisen pohdinnan filosofisista työkaluista, siis käytännöllisestä  yhteistyöstä filosofien kanssa.

Filosofisilla menetelmillä on mahdollista tuoda näkyviin moraalisia epäkohtia. Voidaan haastaa marginalisoivaa tiedontuottamista yhteisöissä ja yhteiskunnissa. Filosofia tarjoaa raamit sellaisten perinpohjaisten kysymysten pohdinnalle, joiden sivuuttamiseen koetaan sosiaalialalla painetta. Filosofia puolestaan hyötyisi asettumisesta sosiaalityön vaikeiden, ihmiselämän moraalis-sosiaalitieteellisten dilemmojen äärelle, jotka haastavat paitsi pohtijaa myös hänen käyttämänsä teoreettiset työkalut.

Sosiaalityön ammattietiikkaa on käsitelty tieteenalan kirjallisuudessa runsaasti. Tälle keskustelulle on kuitenkin ollut tyypillistä ensisijaisesti paikantaa sitä, mitä etiikka sosiaalityössä on tai mitä sen pitäisi olla. On esimerkiksi kritisoitu periaatepohjaisten etiikan suuntausten soveltuvuutta monimutkaisiin, yksilöllisiin käytännön tilanteisiin sosiaalityössä.

Sosiaalityön ammattieettinen kirjallisuus eroaa perinteisistä filosofian eettisistä analyyseista sekä syvyydeltään että metodeiltaan. Väitämme, että filosofinen analyysi sosiaalityön eettisistä kysymyksistä voisi nykyistä vahvemmin mahdollistaa sosiaalityön ilmiöiden käsitteellistämistä, erittelyä ja arvopohjaista argumentointia. Tällainen analyysi voisi tuottaa sosiaalityön tarkasteluun uusia kaivattuja näkökulmia konkreettisellakin tasolla. Samalla filosofia työkaluineen voisi selkeyttää ja tukea sen argumentoimista, mitä sosiaalityön sisäisessä ammattieettisessä työskentelyssä nyt jo perusteellisesti mutta piiloisemmin tehdään. 

Sosiaalityötä tehdään ihmiselämän äärimmäisissä konteksteissa. Sosiaalityöntekijän ammatillisessa tehtävässä työntekijän oma ihmisyys on keskeisellä sijalla, ja asiakkaiden ja työntekijöiden välille rakentuu monenlaisia suhteita. Tästä ihmisyyden rihmastosta aukeaa monitahoinen eettinen todellisuus, jossa oikeat tai parhaat ratkaisut ovat harvoin selkeästi tunnistettavissa. Päätöksiä on kuitenkin tehtävä eli sosiaalityöntekijän toimintaa ohjaa ratkaisupakko.

Sosiaalityön oikeuspohjaisuuden kautta filosofiset lähestymistavat rajoittuvat usein oikeusfilosofiaan eli ilmiöiden tarkasteluun tietyn oikeushyvän tai lainsäädännön kautta. Sosiaalityötä voisi kuitenkin pikemminkin hahmottaa etiikan käsityöläisyydeksi.

Terveydenhuollon aiheita käsittelevä filosofinen bioetiikka on jossain määrin Suomessakin löytänyt yhteyden konkreettisiin terveydenhuollon käytäntöihin. Laajan filosofisen analyysin näkökulmasta tässä yhteydessä kuitenkin ylikorostuvat lääketieteen etiikkaan sekä tutkimusetiikkaan liittyvät keskustelut. Bioetiikan – siis elämätieteiden mukanaan tuomien yhteiskunnallis-moraalisten kysymysten tarkastelun – rinnalta puuttuu sekä Suomessa että kansainvälisesti sosiaalisen näkökulman vastine, alkaen puuttuvasta vakiintuneesta käsitteestä.

Toivomme, että sosiaalityön ja sosiaalihuollon organisaatioissa, sosiaalityön tieteessä, filosofisessa etiikantutkimuksessa ja laajemminkin yhteiskunnassa sellainen sos-etiikka, jota tässä muotoilemme, olisi jo  lähitulevaisuudessa arkinen asia sekä käsitteenä että käytäntöinä. Sos-etiikassa voitaisiin käyttää Suomessa vakiintunutta bioetiikan määritelmää sitä soveltaen ja laajentaen. Sos-etiikka tarkastelisi ja selvittäisi moraalisia, yhteiskunnallisia ja poliittisia kysymyksiä, jotka nousevat erityisesti sosiaalityön ja sosiaalihuollon käytännöistä. Meille keskiössä olisivat erityisesti eriarvoisuuden, epäoikeudenmukaisuuden ja kärsimyksen toisiinsa kietoutuneet kysymykset sekä niihin riittävän hyvien vastausten etsiminen.

Uskomme sos-etiikan merkittäviin mahdollisuuksiin sosiaali- ja terveydenhuollon ajankohtaisten, vaikeiden  ja kriittisten kysymysten ratkaisemisen osana. Sos-etiikka voisi tuoda kansalaiskeskusteluun sosiaalityöhön ja laajemmin sosiaalihuoltoon kuuluvia, ihmiselämän syvimpiä ja vivahteikkaimpia dilemmoja, niitä  käsitteellistäen, jäsentäen ja ihmisyyttä arvostaen.  Sos-etiikalla voisi olla voima tukea sosiaalityön ja – huollon etiikan analyyttista tarkastelua pelkkää ammatillisuutta laajemmin. Tieteenala paikantaisi oikeusjärjestelmäperustaiset arvioinnin järjestelmät, kuten juridiset valitus- ja kantelukäytännöt, ja asettaisi ne mittasuhteisiinsa. Se haastaisi nykyisin laajasti leviävää epätarkoituksenmukaista oikeudellistumista, joka ei ole yhtä kuin keskustelu oikeudenmukaisuudesta.

Sos-etiikka toisi tukea myös sosiaalisten ilmiöiden medikalisoitumisen haastamiseen: se toimisi läpileikkaavana, muovautuvana välineenä konkreettisissa dilemmatilanteissa. Monet yksilön ja yhteiskunnan kannalta tärkeät, kiperät ja ajankohtaiset ongelmat ovat lopulta luonteeltaan sosiaalisia. Niiden hahmottamiselle ovat välttämättömiä sekä laaja sosiaalitieteellinen ja filosofinen ymmärrys, mutta myös tiedekäytäntöjen ulkopuolinen ymmärrys. Viimeistään sos-etiikkaa tarvitaan, kun keinokohtuteknologian teknologiat saavuttavat lastensuojelun. Jo nyt sos-etiikan soveltamisalaa olisi sosiaalityössä joka päivä.

Tiia Sudenkaarne (VTT, FM, sosiaalityöntekijän sijaiskelpoisuus) on queer-feministifilosofi, jonka erikoisalaa on sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden etiikka. Hän työskentelee parhaillaan  Lapin yliopiston tutkijatohtorina. Lisäksi hän on Helsingin yliopiston mikrobien sosiaalitieteellisen tutkimusryhmän jäsen. Hän pohtii parhaillaan sukupuolen, ajan ja lisääntymisen filosofiaa, queer-haavoittuvuuksia suhteessa antibioottiresistenssiin sekä kummittelun moraalisia mahdollisuuksia.

Veera Niemi työskentelee tutkijana Turun yliopistossa ja viimeistelee sosiaalityön väitöskirjaansa asunnottomuudesta. Hän on laillistettu sosiaalityöntekijä, Sosiaalityöntekijöiden seuran puheenjohtaja ja Turun hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijajäsen. Veera on yhdistänyt urallaan jo 15 vuoden ajan vaihdellen käytännön sosiaalityötä, erityisesti lastensuojelussa sosiaalityöntekijänä ja esihenkilönä, sekä sosiaalityön tutkijan ja yliopisto-opettajan tehtäviä.