Muistot jouluista elävät, mutta voisiko joulu silti olla osa arkea?

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Helena Krohn
21.12.2023

Sain kerran joululahjan ystävältäni jo loppusyksystä. Hän sanoi, että minun tulisi avata lahja heti, jo siinä autossa istuessamme. Mieleni harasi vastaan, koska minulle on opetettu, että lahjat avataan vasta jouluna. Ystäväni sanoi minulle, että aina kun arjessa tapahtuu ihme, on joulu. Tuo lause on siitä lähtien kulkenut mukanani. Kun arkiseen on tullut katkos, olen nimennyt sen jouluksi.

Kun perheestäni tuli monen osoitteen perhe, ajatus siitä, että joulu voi olla missä tahansa hetkessä milloin tahansa, on mullistava. En aio pitää varjojoulua, vaikka vietän ensimmäisen joulun vuosikymmeniin ilman lapsiani. Kutsuin kuitenkin lapset hyvästelemään pois myydyn vanhan kotimme joulukuun alussa. Viettäisimme vain yhteisen hetken muuttolaatikoiden keskellä. Meillä oli arkista – mutta silti joulu.

Muutos monen osoitteen perheeksi muovaa suhdettani joulunviettoon. Herkkyys on siirtynyt arki-ihmeisiin, kauniiseen lumimaisemaan luokkahuoneeni ikkunasta, kynttelikköön, jonka sytytän iltaisin, lisäkäsien arvostamiseen muutossa. Joulu ”puhtaana jouluna” on menettänyt merkitystään ja samalla vahvistanut joulun kokemisen mahdollisuutta jokaisessa hetkessä.

Olin Musiikkitalon kaikille avoimessa joululaulutilaisuudessa äitini kanssa. Lauloimme Pekka Simojoen 1980-luvulla säveltämän kappaleen Tulkoon joulu. Kuultuani sanat - niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus – äitini tarttui käteeni. Oli jouluhetki: muistojen virta, lapsuuden sadut.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt. Lapsi on meille tänä yönä syntynyt. Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan. Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton.

Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti, lastaan seimeen kapaloi…

Joulun sanoma on uusi mahdollisuus.

Traditioissa on valtava voima. Muistoja syntyy meissä ja nousee meistä koko ajan. Muistojen syntyminen on biologinen prosessi, jossa aivomme vastaanottavat ja koodaavat aistisyötteitä jatkuvasti ilman tietoista ponnistelua.

Miten voisimme keskittyä siihen, että tavallinen heräisi eloon, sillä poikkeuksellisen muistamme joka tapauksessa?

Koskettavinta joulussa on minulle yhä se, että vuosittain juhlimme syntymää, joka tapahtui alkeellisissa oloissa. Harvemmin kuvataan Jeesuksen syntymää prosessina, Mariaa sen keskiössä, kenties synnyttämässä ajan mukaisesti pystyasennossa tallin hämärässä, muiden nisäkkäiden läsnä ollessa. Hetkessä tiivistyy paljon: historia ja nykyisyys, joka hetki syntyvä tulevaisuus. Läsnä on maailmaan kätkeytyvä ilo, myös kaikki avuttomuus, mahdollisuudet ja unelmat.

Sosiologi Myra Hird on kirjoittanut, että individualistinen kulttuurimme nojaa ruumiillisen jakautumattomuuden kokemukseen, jonka raskaus ja syntymä haastavat. Ruumiin jakaminen toisen kanssa on anteliaisuutta, jota voi tutkia myös lahjana.

Kun anteliaisuuden ja lahjojen antamisen ehto asetetaan taloudellisesta ja suljetusta maailmasta käsin, annetaan lahjasta aina vastalahja. Ruumiilliseen anteliaisuuteen ajatus sopii huonosti.

Hird on kirjoittanut, että läheisen suhteen solmiminen toisen ihmisen kanssa ei tarkoita siirtymistä vaihtojen kierteeseen, vaan avautumista tuntemattomien ja mittaamattomien tulosten verkostoon.

Jokaisessa jaetussa hetkessä on uuden syntymän – joulun ihmeen – mahdollisuus.

Hyvää joulua!